27.3.06

AINO: Turistimaisia välähdyksiä eksoottiseen elämäntapaan




Keskiviikko 22.3.2006

Kylläpä täällä on illalla pimeää! Maistuupa jänskältä tämä vihreä kastike! Miten nämä raatajat jaksavat olla niin hyväntuulisia! Ohhoh kuinka ihmeellinen rytmi tässä tanssissa!

Huomiot jäävät helposti tälle tasolle, kun tekee pikavisiittejä Sinsibere-kyliin. Viikon alussa viivyimme Tafelen kylässä yhden yön yli, mikä auttoi ymmärtämään kylän elämänrytmiä hiukan päivävisiittejä paremmin, mutta silti useimmat asiat sikäläisessä elämänmenossa jäävät näillä keikoilla auttamatta hämärän peittoon.

Kylässä olemisen jalo taito

Se ainakin on käynyt selväksi, että ilman kunnon opasta olisi mahdotonta sompailla kylien äkkiseltään oudoissa sosiaalisissa tilanteissa. Kun hierarkia on vahva, naisten ja miesten roolit tiukasti eriytetyt ja taustaoletukset melkein kaikesta aivan erilaiset kuin itsellä, on koko ajan riski tulla käyttäytyneeksi epäkohteliaasti tai munata itsensä perusteellisesti.

Tafelessa meitä opasti Sekou, joka on itse kylästä kotoisin ja tuntuu hallitsevan meiningin kuin omat taskunsa. Hierarkian kyselemätön kunnioitus, vaatimattomuus ja taito puhua kyläläisille oikealla tavalla tekevät hänestä luonnikkaan oppaan, vaikka aina ei tietysti voikaan olla varma, miten hän esimerkiksi kysymyksemme kääntää.

Äideistä parhain

Sekoun lisäksi mukanamme pysytteli tiiviisti myös kylän animaattori ja isäntämme Dramane Samake, jonka kotona saimme yöpyä. Dramane se vasta luonnikas mies onkin ja hänen kanssaan on helppoa tulla toimeen siksikin, että hän puhuu tarpeeksi ranskaa. Tuliaisiksi tuomaamme Itämeri-kalenteriin hän suhtautui todella innostuneesti, tutki kuvia ja kertasi kuukausien nimiä.

Dramanen läsnäolo toi esiin kaikenlaista kiinnostavaa. Hämmästyin esimerkiksi, kun hän kylää kierrellessämme esitteli kolme eri naista äidikseen. Kyse oli hänen isänsä eri vaimoista, joita kaikkia kutsutaan äidiksi. On kuulemma tärkeää, että kaikki vaimot ovat samanarvoisia eivätkä lapset tee eroa oikean äidin ja muiden välillä – näin ainakin miespuoliset informanttimme asian esittivät.

Nauramme vaimovitseille

Kylissä moniavioisuus on yleistä. Vaimoja voi olla korkeintaan neljä, ja uusien vaimojen ottaminen nostaa miehen statusta ja kertoo vauraudesta. Dramanenkin pihapiirissä hääräsi kaksi emäntää, Satan ja Nantene, sekä seitsenpäinen lapsilauma. Kullakin vaimolla on oma huusholli eli asuinmaja ja keittiömaja.

Vaimot tuntuvat olevan miehille hauskan hauska puheenaihe, ja meidänkin oletetaan yhtyvän nauruun esimerkiksi silloin, kun kyläläiset ryhtyvät naittamaan meitä kylän miehille. Kerran kun hiukan vaisuina kuuntelimme kuinka Dramane, Sekou ja pari muuta miestä juttelivat Dramanen toiveista hankkia kolmas vaimo, Sekou katsoi asiakseen tähdentää meille, että ”tämä on hauskaa ja naurattaa ihmisiä”.

Miehenä miesten joukossa

Vaikka Sinsibere on naishanke ja nimenomaan naisten elinolot kiinnostavat meitä, Tafelessa vietimme suurimman osan ajasta miesten kanssa. Se tuntuu menevän luonnostaan jo siksikin, että miehillä on kylän elämänmenossa paljon enemmän joutoaikaa opastaa vieraita kuin naisilla. Melko räikeältä näyttää se, miten naiset puuhaavat päivät pitkät kotitöiden parissa tai vihannesmaalla, kun taas miehet istuskelevat varjossa ja keittelevät teetä.

Tilannetta tosin tasoittaa hiukan se, että sadekauden aikana syksyllä miehet paiskivat töitä pelloilla viljelemässä ruokahirssiä. Tasoihin naisten kanssa he eivät silti millään pääse.

Paratiisi Saharan laidalla

Sinsibere-kylien naiset tekevät tavallaan kahta työtä: laittavat perheelle ruokaa ja hoitavat kodin sekä lisäksi hankkivat käteistuloja muilla elinkeinoilla. Tafelessa naiset ovat tehneet yhteisen päätöksen lopettaa tulojen hankinta puunhakkuulla, ja kylään on hiljan perustettu Sinsiberen voimin vihannestarha korvaamaan polttopuista saadut tulot. Tarkoitus on, että naiset myyvät viljelemänsä vihannekset torilla.

On jännittävää nähdä, mitä yrityksestä tulee. Löytyykö vihanneksille markkinointikanavat, keksitäänkö kuljetuskeinot, säilyvätkö vihannekset tarpeeksi pitkään? Epävarmuustekijöitä kyllä riittää. Jos Tafelen yritys onnistuu, vihannesbisnestä on tarkoitus laajentaa myös muihin kyliin.

Ainakin ulospäin Tafelen vihannestarha tuntuu toimivan mainiosti. Kylän laitamilla silmään siintää paratiisimaisen vehreä maisema, joka geometrisistä neliöistä puskee sipulia, chiliä, kesäkurpitsaa.

Myöskään naisten motivaatio ei tunnu jättävän toivomisen varaa. Häiritsimme törkeästi muutaman naisen kastelupuuhia uteliailla kysymyksillä ja saimme kuulla, että työ on rankkaa mutta silti monta kertaa mukavampaa kuin puunhakkuu. Joillakin oli jo toinen sato kasvamassa.

Totuuden hetki: tô-puuro

Kylävierailujen yksi hankaluus on syöminen. Vieraanvaraiset kyläläiset panevat automaattisesti pöydän koreaksi kun tulee vieraita, ja pahalta tuntuu jättää tarjottu ruoka syömättä. Jossain määrin vierastuttavaa kumminkin on syödä kylien tarjoomuksia. Ainakin minun piti hivenen tsempata tô-puuron ja okrakastikkeen kanssa.

Systeemihän on se, että ruoka tarjotaan isosta yhteisestä vadista ja syödään suoraan käsin. Miehet ja naiset syövät ruokansa erikseen; me söimme, taas kerran, miesten kanssa. Jossain vaiheessa ruokavati vain ilmestyi keskuuteemme jostain keittiön suunnalta.

Kylien perusruokaa on hirssistä tehty tô-puuro kera joko maapähkinä- tai okrakastikkeen. Joskus poikkeustilanteissa ruokana saattaa olla riisiä ja lihaa, yleensä kanaa.

Tô näyttää suurin piirtein kuorettuneelta kaurapuurolta. Sitä kuuluu kaapaista käteen reilu kourallinen, joka sitten kastetaan kastikkeeseen ja heilautetaan suuhun käsittämättömän taidokkaalla liikkeellä, jota ei ihan heti opi. Isäntämme nauroivat vapautuneesti yrityksilleni ohjastaa pikkuruinen tô-nokare suuta kohti.

Tô ei ehkä näytä suurelta herkulta, mutta se ei ollut yhtään niin pahaa kuin luulin. Maku tuli lähinnä kastikkeesta, joista maapähkinä osoittautui oikein hyväksi ja okrakin vallan ookooksi, vaikka sen vihreä väri ja limainen olomuoto herättikin epäilyksiä. Hampaissa rahiseva hiekka viimeisteli elämyksen.

Meill’ on savannilla nuotiopiiri

Kun ilta pimeni, se tosiaan pimeni. Muutamia tasku- ja öljylamppuja kylässä oli sekä pikku nuotioita, mutta pääosin yö putosi kylän ylle sysimustana.

Pimeän tulon myötä myös naisten raataminen hiukan hellitti. Dramanen pihapiirissä tosin Satan jatkoi hirssin jauhamista pitkälle iltaan, mutta useimmat kylän naiset alkoivat hiljakseen valua Sinsibere-yhdistyksen puheenjohtajan Bodio Kulibalin luokse iltanuotiolle.

Tämä oli meidän tilaisuutemme vihdoin päästä puheisiin naisten kanssa. Tilanne tosin vaikutti oudolta, sillä nuotion loimu ei riittänyt valaisemaan naisten kasvoja emmekä tienneet, kenen kanssa puhuimme. Omat valkonaamamme tietysti loistivat pimeydessä kirkkaasti.

Naisille kuuluu hyvää

Naisten Sinsibere-kuulumiset olivat innostavia: he hehkuttivat, miten loistavasti vihannesten viljely sujuu, onnittelivat itseään päätöksestä lopettaa puunhakkuu ja esittivät ponnekkaan toiveen, että hyvin käyntiin lähtenyt toiminta jatkuisi. Näihin puheisiin vaikutti tietysti se, että meihin suhtauduttiin siunauksellisen hankkeen rahoittajina, mutta uskoisin että puheissa oli totuutta enemmän kuin siteeksi.

Kiintoisasti naiset myös hahmottelivat elämäntapansa ja ympäristönsä muutoksia. Heidän mielestään elämä on vanhoista ajoista helpottunut varsinkin uusien kulkuvälineiden myötä, mutta toisaalta elinympäristö on muuttunut karummaksi. Puita on vähemmän, kuumuus on tukahduttavampaa ja tuulta on sen verran enemmän, että on pitänyt rakentaa erillisiä tuulensuojia.

Eläimetkin ovat savannilta kadonneet. 95-vuotias Bodio Kulibali muisti, että hänen aikanaan seudulla eli vielä kirahveja, leijonia ja panttereita, joita nykyään ei löydä koko Malista. Metsästys, kuivuus ja väestönkasvu lienevät kadon syynä.

Afrikkalainen pajupilli

Kun oli tarpeeksi puhuttu vakavia, alkoi laulu ja tanssi. Naiset lauloivat afrikkalaisesti oikuttelevia melodioita väkevällä rintaäänellä ja vaativat meitä taputtamaan ja tanssimaan mukana. Mieluusti olisin niin tehnyt, mutta en onneton saanut mutkikkaasta rytmistä mitään tolkkua!

Sen sijaan toisin päin homma toimi oivallisesti. Naiset pyysivät meitä laulamaan suomalaisen laulun, toisen ja kolmannen ja taputtivat mojovat rytmit tukutukulampaille, sinillepunasille ruusunkukille ja pajupillille. Jonkinlaista kommunikaatiota kai tämäkin?


1. Kuva: Dramanin perheen naisia hirssin käsittelyhommissa. Setou Kuruma ja Maramo Sako
2. Kuva : Tanssit kaasulampun ympärillä

0 Kommentit:

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home