10.4.06

AINO: Niin iloista että surettaa



Perjantai 7.4.2006

Eilen ostosretken levähdystauolla meidät yhytti nauravainen heppu, joka tuttuun tapaan innostui malilaisista nimistämme. Tällä kertaa puntit menivät niin, että meikäläiset Samaket olivat ”akai” eli kavereita ja Heidin poppoo Kulibalit olivat ”amai” eli taannoisia orjia.

”Tiedättekö minulla on kotona kone jolla tehtailen Kulibaleja. Katsotaanpas onko tämä...” (räplää Heidin puseron niskalappua) ”...juu-u, näkyy olevan omaa tekoa tämäkin! Kulibalit ovat muuten kovia valehtelemaan. Jos minulla on vihreitä papuja ruokana ja Kulibali tulee käymään, hän nyysii pavut heti kun silmä välttää, sulloo ne hattuunsa ja panee hatun päähänsä. Sitten kun papujen voi alkaa valua hänen naamalleen, hän väittää että se on hikeä. Hei tulisitteko meille syömään vihreitä papuja!”

Pakko puhua

Malilaisten kanssa päätyy joskus holtittomiin keskusteluihin, etenkin jos ryhtyy puheisiin tuntemattomien kanssa. Iloisen valikoimaton sosiaalisuus on tietenkin viehättävää: on kuin jokin vastaansanomaton voima pakottaisi ihmiset puhumaan toisilleen vaikka sitten puuta heinää. Jotkut hölpöttävät niin hysteerisen ilakoivasti, että pääasiallisena tarkoituksena tuntuu olevan metelin ylläpitäminen.

Toisaalta sosiaalisuuspakossa on takuulla paljon rajoittaviakin piirteitä. En ole toistaiseksi nähnyt yhtään malilaista vaisuna tai tuppisuisena – paitsi sotramassa, jossa ei näköjään kuulu jutella kanssamatkustajille.

Valittaminen ei myöskään tunnu kuuluvan asiaan, ellei sitten naurun säestämänä. Myötätuntoisella houkuttelullakaan ei yleensä saa kenestäkään irti mitään negatiivisia mietteitä edes ilmiselvän ikävistä asiantiloista. Miten virkistävää olisi kuulla jokin peräti pottuuntunut kommentti joskus!

Iloista teatteria?

Varsinkin tuttavien kanssa joutuu tarkkaan miettimään, mikä osa ainaisesta hyväntuulisuudesta on suomalaisittain ilmaistuna ”aitoa” ja mikä osa velvollisuudentunnon sanelemaa.

Joskus poden huonoa omaatuntoa, kun minulta taas kerran tullaan hymyssä suin kyselemään vointia, terveydentilaa, vanhempien kuulumisia, viikonlopun sujumista ynnä muuta. Ei voi välttyä vaikutelmalta, että jokin sisäinen yliminä komentaa malilaiset juttelemaan ylitsepursuavan ystävällisesti aina ja kaikkialla ja varsinkin valkoihoisille.

Kylissä ilmiö on tietysti kaikkein päällekäyvin. Miten voikin olla, että nimenomaan kaikkein köyhimmät käyttäytyvät niin hermostuttavan riemukkaasti ja irrottavat makeat naurut mistä vain pystyvät?

Hyvän tuulen salaisuus

Ounastelen, että afrikkalaisten kuulu iloisuus ei ole välttämättä merkki oman osan hyväksymisestä ja yhteisöllisyyden tai jonkin muun kvaliteetin tuomasta perusonnesta vaan sosiaalinen imperatiivi, jota ei voi kiertää vaikka sitten sydän märkänisi.

Tällainen tulkinta tosin kuulostaa hivenen yksioikoiselta ja lisäksi aiheuttaa satunnaiselle länkkärille akuuttia tuskaa ja murentaa mielenrauhaa ylläpitäviä defenssejä. Varmuuden vuoksi siis jätettäköön voimaan sekin vaihtoehto, että jostain kumman syystä täkäläiset jaksavat olla aivan aidosti iloisia.

***

TÄNÄÄN ÄRSYTTI: Pari iltaa takaperin istuimme pitkään terassilla naureskelemassa kaikenlaisille hullunkurisille kokemuksille. Toista tuntia juteltuamme ja kikatettuamme älysimme yhtäkkiä, että naapurissa on valot pois ja että he kaiken järjen mukaan nukkuvat ulkona. Hiljenimme heti, mutta vahinko oli jo tapahtunut. Seuraavana iltana olimme sopineet että naapurin Patrice, joka kerran kiltisti auttoi meitä roudaamaan vesipullolaatikoita, tulisi meille mehua juomaan. Kysyimme sitten häneltä, että kuuluuko juttelumme heille, ja hän vastasi mutkattomasti: "Joo kyllä tosi usein kuuluu! Te täällä vaan vitsailette." Ensin nolotti suunnattomasti, mutta sitten päättelimme Patricen äänensävystä, että metelöinti on täällä paljon normaalimpaa ja hyväksytympää kuin Suomessa. Patrice ei olisi puhunut mekkalastamme tuollaiseen sävyyn, jos se olisi oikeasti ollut häiritsevää ja koko perhe kiristelisi hampaitaan. Kuitenkin päätimme madaltaa volyymiä.

TÄNÄÄN IHASTUTTI: Hotelli Nord-Sudin oivallisessa kirjakaupassa oli huippukiinnostavia kirjoja sekä miellyttävä ja asiansa osaava myyjä. (Ilmeisesti lukutaitoisen paikallisen asiakaskunnan puutteesta johtuu, että parhaat kirjakaupat ovat täällä hotelleissa.) Jutskasimme myyjän kanssa tuoreesta nykyromaanista, jota hän oli parhaillaan lukemassa, ja kahmimme hyllyistä muita jännittäviä opuksia: ”Sahelin naiset: aavikoituminen jokapäiväisessä elämässä”, ”Uskomusten ja symbolien opas: bambarat, dogonit ja fulanit”, ”Bamakon kaupunkirakenne ja tiladynamiikka”, ”Tarinoita malilaisten naisten psykoterapiasta”. Myös myyjää shoppailumme selvästi ihastutti.

1 Kommentit:

Blogger Mikko kirjoitti...

Niin, tämä sosiaalinen imperativiin näkökulma on mielenkiintoinen. Se tulee väkisin mieleen. Ehkä se kertoo enemmän meistä kuin heistä.

15/4/06 14:41  

Lähetä kommentti

Links to this post:

Luo linkki

<< Home